Skip to main content
  • WORD Research this...
    2 Kings 17
    •   Juudan kuninkaan Ahasin kahdentenatoista hallitusvuotena Israelin kuninkaaksi tuli Hoosea, Elan poika. Hän hallitsi Samarian kaupungissa yhdeksän vuotta.
    •   Hoosea teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä, ei kuitenkaan yhtä paljon kuin aikaisemmat Israelin kuninkaat olivat tehneet.
    •   Assyrian kuningas Salmanassar aloitti sodan Hooseaa vastaan. Hoosea joutui tunnustamaan hänen ylivaltansa ja maksamaan hänelle veroa.
    •   Assyrian kuningas sai sitten kuitenkin tietoonsa, että Hoosea oli ryhtynyt salahankkeisiin. Hoosea oli lähettänyt sananviejiä Egyptin kuninkaan Son luo eikä ollut enää toimittanut Assyrian kuninkaalle veroa, joka hänen piti vuosittain maksaa. Siksi Assyrian kuningas käski ottaa hänet kiinni ja panna vankilaan.
    •   Assyrian kuningas tuli ja valtasi koko maan. Samarian kaupungin luo saavuttuaan hän saartoi sen, ja piiritystä kesti kolme vuotta.
    •   Hoosean yhdeksäntenä hallitusvuotena Assyrian kuningas valtasi kaupungin. Hän siirsi israelilaiset Assyriaan ja sijoitti heidät Halahiin, Gosaniin Haburin varsille sekä Meedian kaupunkeihin.
    •   Näin tapahtui siksi, että israelilaiset olivat tehneet syntiä Herraa, Jumalaansa vastaan. Vaikka Herra oli tuonut heidät pois Egyptin maasta ja vapauttanut heidät faraon, Egyptin kuninkaan, vallasta, he olivat ryhtyneet palvelemaan muita jumalia.
    •   He olivat alkaneet noudattaa niiden kansojen tapoja, jotka Herra oli hävittänyt heidän tieltään, ja niitä menoja, jotka heidän kuninkaansa olivat ottaneet käyttöön.
    •   He olivat ryhtyneet sellaiseen, mikä ei ollut Herran, heidän Jumalansa, tahdon mukaista. Jokaiseen kaupunkiin, oli se suuri ja linnoitettu tai pelkän vartiotornin suojaama, he olivat rakentaneet uhripaikkoja kukkuloille.
    • 10   Jokaiselle korkealle kummulle ja jokaisen lehtevän puun alle he olivat pystyttäneet kivipatsaita ja asera-tarhoja.
    • 11   Kaikilla uhrikukkuloillaan he olivat polttaneet uhreja niin kuin ne kansat, jotka Herra oli siirtänyt pois heidän tieltään, ja näillä pahoilla teoillaan he olivat herättäneet Herran vihan.
    • 12   Epäjumalanpatsaitakin he olivat palvoneet, vaikka Herra oli kieltänyt heitä niin tekemästä.
    • 13   Herra oli varoittanut Israelia ja Juudaa. Jokaisen profeetan, jokaisen näkijän suulla hän oli sanonut: "Kääntykää takaisin pahoilta teiltänne! Noudattakaa minun käskyjäni ja määräyksiäni ja eläkää sen lain mukaisesti, jonka minä olen antanut isillenne ja ilmoittanut teille palvelijoitteni, profeettojen, suulla."
    • 14   Mutta he eivät kuunnelleet vaan olivat yhtä uppiniskaisia kuin isänsä, jotka eivät olleet luottaneet Herraan, Jumalaansa.
    • 15   He hylkäsivät hänen käskynsä, he luopuivat liitosta, jonka hän oli heidän isiensä kanssa tehnyt, ja liitonehdoista, jotka hän oli heille asettanut. He kulkivat turhuuksien perässä ja tulivat itse turhaakin turhemmiksi, he seurasivat ympärillään asuvia pakanakansoja, vaikka Herra oli kieltänyt heitä elämästä niiden tavoin.
    • 16   He hylkäsivät kaikki Herran, Jumalansa, määräykset ja valoivat itselleen kaksi sonnipatsasta. He tekivät asera-tarhan, he kumarsivat kaikkia taivaan tähtijoukkoja ja palvoivat Baalia.
    • 17   He panivat poikansa ja tyttärensä kulkemaan tulen läpi, he tekivät taikoja ja ennustivat noitakeinoin. He antautuivat tekemään sellaista, mikä on väärää Herran silmissä, ja herättivät näin hänen vihansa.
    • 18   Niin pahoin Herra vihastui Israelin kansaan, että työnsi sen pois kasvojensa edestä. Vain Juudan heimo jäi jäljelle.
    • 19   Juudakaan ei noudattanut Herran, Jumalansa, käskyjä, vaan eli niiden tapojen mukaan, jotka Israelissa oli otettu käyttöön.
    • 20   Siksi Herra hylkäsi heidät kaikki, koko Israelin suvun. Hän nöyryytti heitä, antoi heidät rosvojoukkojen käsiin ja lopulta heitti heidät pois kasvojensa edestä.
    • 21   Silloin kun Herra oli repäissyt Israelin Daavidin suvusta erilleen, israelilaiset olivat asettaneet kuninkaaksi Jerobeamin, Nebatin pojan, ja Jerobeam oli kääntänyt Israelin pois Herran teiltä ja johdattanut sen suureen syntiin.
    • 22   Sen jälkeen israelilaiset syyllistyivät kaikkiin synteihin, joita Jerobeam oli tehnyt. Niistä he eivät luopuneet,
    • 23   ja niin Herra työnsi Israelin pois kasvojensa edestä. Hän teki niin kuin oli palvelijoittensa, profeettojen, suulla ilmoittanut ja siirsi israelilaiset heidän omasta maastaan Assyriaan. Siellä he ovat vielä tänäkin päivänä.
    • 24   Assyrian kuningas siirsi Babyloniasta, Kutasta, Avvasta, Hamatista ja Sefarvaimista uusia asukkaita Samarian kaupunkeihin. Nämä israelilaisten sijaan tulleet ottivat Samarian haltuunsa ja asettuivat sen kaupunkeihin.
    • 25   Sinne saavuttuaan he ensin eivät palvelleet Herraa, ja niin Herra lähetti heidän asuinseudulleen leijonia, jotka tuon tuostakin tappoivat jonkun heistä.
    • 26   Assyrian kuninkaalle kerrottiin: "Kansat, jotka sinä siirsit Samarian kaupunkeihin, eivät tiedä, mitä sen maan jumala haluaa. Hän on nyt lähettänyt leijonia heidän asuinseudulleen, ja ne surmaavat heitä, koska he eivät tiedä, miten sen maan jumalaa palvellaan."
    • 27   Assyrian kuningas antoi silloin käskyn: "Lähettäkää sinne joku niistä papeista, jotka siirrettiin sieltä pois. Menköön hän sinne, asukoon siellä ja opettakoon heille, miten sen maan jumalaa palvellaan."
    • 28   Niin yksi niistä papeista, jotka oli siirretty pois Samariasta, palasi sinne ja asettui asumaan Beteliin. Hän opetti heille, kuinka Herraa oli palveltava.
    • 29   Kukin kansa teki kuitenkin omat jumalankuvansa ja asetti ne uhrikukkuloille samarialaisten rakentamiin pyhäkköihin, kukin kansa omiin asuinkaupunkeihinsa.
    • 30   Babylonian miehet tekivät Sukkot-Benotin kuvan, Kutan miehet Nergalin ja Hamatin miehet Asiman kuvan,
    • 31   avvalaiset tekivät Nibhasin ja Tartakin kuvan, ja sefarvaimilaiset palvoivat Adrammelekia ja Anammelekia, Sefarvaimin jumalia, polttamalla poikiaan tulessa.
    • 32   He palvelivat kyllä myös Herraa, mutta ottivat omasta joukostaan uhrikukkulapapit, jotka uhrasivat heidän puolestaan kukkuloiden pyhäköissä.
    • 33   Vaikka he palvelivat Herraa, he palvelivat myös omia jumaliaan niiden kansojen tavoin, joiden joukosta heidät oli siirretty Samariaan.
    • 34   Vielä tänäkin päivänä he elävät entisten tapojensa mukaisesti. He eivät palvele Herraa eivätkä noudata niitä säädöksiä, ohjeita ja lain käskyjä, joita Herra käski Jaakobin suvun noudattaa. Tälle suvulle hän antoi nimen Israel,
    • 35   ja tehdessään sen kanssa liiton hän jätti Jaakobin jälkeläisille tämän käskyn: "Älkää pitäkö muita jumalia. Älkää kumartako ja palvoko niitä älkääkä uhratko niille.
    • 36   Herraa teidän tulee palvella, häntä, joka suurella voimallaan ja väkevällä kädellään toi teidät pois Egyptin maasta. Kumartakaa häntä ja uhratkaa hänelle.
    • 37   Niitä säädöksiä, ohjeita ja lain käskyjä, jotka hän on teitä varten kirjoittanut, teidän pitää aina noudattaa. Muita jumalia teillä ei saa olla.
    • 38   Älkää unohtako liittoa, jonka minä olen teidän kanssanne tehnyt, älkääkä palvelko muita jumalia.
    • 39   Ainoastaan Herraa, Jumalaanne, teidän tulee palvella. Hän on pelastava teidät kaikkien vihollistenne käsistä."
    • 40   Samarian asukkaat eivät kuitenkaan ole kuunnelleet Herraa, vaan elävät entiseen tapaansa.
    • 41   Nuo kansat ovat kyllä osoittaneet Herralle kunnioitustaan, mutta samalla ne ovat palvoneet omia patsaitaan. Niin kuin ovat isät tehneet, niin ovat tehneet heidän lapsensa ja heidän lastensa lapset tähän päivään saakka.
  • King James Version (kjv)
    • Active Persistent Session:

      To use a different persistent session key, simply add it above, and click the button below.

      How This All Works

      Your persistent session key, together with your favourite verse, authenticates you. It links to all your notes and tags in the Bible. You can share it with loved ones so they can see your notes and tags.

      However, to modify your notes and tags, you need both the persistent session key and your favourite verse.

      Please Keep Your Favourite Verse Private

      Your persistent session key and favourite verse provide you exclusive access to edit your notes and tags. Think of your persistent session key as a username and your favourite verse as a password. Therefore, ensure your favourite verse is kept private.

      The persistent session key allows viewing, while editing is only possible when the correct favourite verse is provided.

    • Loading...
  • Pyha Raamattu (1992) (pyharaamattu1992 - 1.2)

    2023-05-17

    Finnish (fi)

    Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos.

    Tämä raamatunkäännös on Kirkon keskusrahaston omistama. Teksti on tarkoitettu tutkimus-, opetus-, ja opiskelukäyttöön. Tekstin saa hakea itselle, mutta kopioiminen ja edelleen levittäminen on ehdottomasti kielletty. Muuta kuin henkilökohtaista tutkimuskäyttöä varten tarvitaan erillinen lupa kirkon keskusrahastolta.

    Finnish Bible authorized by Evangelical Lutheran Church of Finland in 1992.

    This translation of The Holy Bible is copyrighted by Kirkon keskusrahasto. The text is intended to research and studying purposes. The text may be retrieved to your personal workstation but copying and re-distributing is strictly forbidden. For other usages than personal research, teaching and studying a separate license by Kirkon keskusrahasto is required.
    Kirkon keskusrahasto
    Satamakatu 11 A
    00160 HELSINKI
    FINLAND

    tel. +358-0-18021

    SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)

    • Encoding: UTF-8
    • Direction: LTR
    • LCSH: Bible.Finnish
    • Distribution Abbreviation: Pyhä Raamattu 1992

    License

    Copyrighted; Permission to distribute granted to CrossWire

    Source (OSIS)

    https://raamattu.fi/raamattu/KR92/GEN.1/1.-Mooseksen-kirja-1

    history_1.1
    Added two missing words in Luke 24:53 (2003-05-07)
    history_1.1.1
    Fixed encoding of .conf (2012-12-28)
    history_1.1.2
    Rebuilt module with braces {} instead of lt/gt (2013-01-03) ; Supplied missing "}" in 1Ch 12:11. Also replaced every instance of multiple whitespace by a single space. See http://www.crosswire.org/tracker/browse/MOD-230
    history_1.2
    (2023-05-17) Converted from imp to OSIS and correction of the braces (MOD-230)

Basic Hash Usage Explained

At getBible, we've established a robust system to keep our API synchronized with the Crosswire project's modules. Let me explain how this integration works in simple terms.

We source our Bible text directly from the Crosswire modules. To monitor any updates, we generate "hash values" for each chapter, book, and translation. These hash values serve as unique identifiers that change only when the underlying content changes, thereby ensuring a tight integration between getBible and the Crosswire modules.

Every month, an automated process runs for approximately three hours. During this window, we fetch the latest Bible text from the Crosswire modules. Subsequently, we compare the new hash values and the text with the previous ones. Any detected changes trigger updates to both our official getBible hash repository and the Bible API for all affected translations. This system has been operating seamlessly for several years.

Once the updates are complete, any application utilizing our Bible API should monitor the hash values at the chapter, book, or translation level. Spotting a change in these values indicates that they should update their respective systems.

Hash values can change due to various reasons, including textual corrections like adding omitted verses, rectifying spelling errors, or addressing any discrepancies flagged by the publishers maintaining the modules at Crosswire.

The Crosswire initiative, also known as the SWORD Project, is the "source of truth" for getBible. Any modifications in the Crosswire modules get reflected in our API within days, ensuring our users access the most precise and current Bible text. We pledge to uphold this standard as long as getBible exists and our build scripts remain operational.

We're united in our mission to preserve the integrity and authenticity of the Bible text. If you have questions or require additional information, please use our support system. We're here to assist and will respond promptly.

Thank you for your understanding and for being an integral part of the getBible community.

Favourite Verse

You should select one of your favourite verses.

This verse in combination with your session key will be used to authenticate you in the future.

This is currently the active session key.

Should you have another session key from a previous session.
You can add it here to load your previous session.

Toinen kuningasten kirja 17:

Sharing the Word of God with the world.
  • Share Text
    ...
  • Share Link

Toinen kuningasten kirja 17:1

Tagging this verse.

The active verse selected text should load here.

Active

Available Tags

Drag and drop the desired tag from the available ones to the active area.

To un-tag a verse, drag and drop the desired tag from active to the available tags area.

Edit Tag

Create Tag

Toinen kuningasten kirja 17:1

Notes on this verse.

The active verse selected text should load here.